VUODEN 2013 SANKARIN ETSINTÄ ON KÄYNNISTYNYT
Suomen maanteillä liikkuu yli 70 000 kuljetusalan ammattilaista, joiden keskuudesta etsitään nyt todellista Sankaria. Bridgestone yhdessä kumppaniensa kanssa tulee vuosittain palkitsemaan ammattikuljettajien joukosta niitä poikkeuksellisia yksilöitä, jotka ovat omalla esimerkillään edistäneet herrasmiesmäistä käyttäytymistä liikenteessä, ojentaneet auttavan kätensä apua tarvitseville tai rohkeutta ja nopeaa ajattelukykyä sekä suoraselkäisyyttä onnettomuustilanteissa - ihmisiä, joiden ammattina on olla Sankari.
Kampanjan tarkoituksena on nostaa kaikkien teillä liikkuvien esikuviksi kuljetusalan ammattilaisia, jotka ovat tavalla tai toisella ylittäneet itsensä muiden ihmisten auttamiseksi ja liikenneturvallsuuden edistämiseksi. Kuka tahansa voi kirjata sankaritarinan talteen ja ehdottaa palkinnon saajaksi omasta mielestään kriteerit täyttävää kuljetusalan ammattilaista, joka on toiminut esimerkillisesti ja sankarillisesti.
Yhteistyökumppaneista koostuva raati tulee valitsemaan vuoden 2013 sankarin. Hänet tullaan palkitsemaan marraskuussa arvoisellaan tavalla. Sankari julkistetaan Helsingissä pidettävässä palkintogaalassa ja hän tulee saamaan henkilökohtaisesti 2.500€ ja toinen 2.500€ tullaan lahjoittamaan hänen valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |














