Arkisto

Selaa aiempien vuosien Sankaritarinoita tai fiilistele Sankarigaalakuvilla.

Niko Hyppönen

Perjantaina 3.5.2019 erittäin huonossa kelissä Niko Hyppönen ”luisteli” kesärenkailla kohti työpaikkaansa. Takana oli jo rekalla muutama kymmenen kilometriä lumisohjokelissä kotoa hallille ja nyt oli menossa viiden kilometrin pätkä omalla autolla hallilta tehtaalle. Nikon edessä ajava körryytteli 80-alueella reilua neljääkymppiä, joten oli aikaa ”katsella maisemiakin”:

Reilu 400 m ennen viimeiselle tieosuudelle kääntymistä Niko huomasi auton ojassa, jossa ei ollut ketään sisällä eikä autoa ollut liputettu. Molemmat autot ajelivat siis täyttä laukkaa (= 40 km/h) ohi ojassa olevasta autosta ja Niko laittoi jo vilkkua vasemmalle kurvatakseen kohti työpaikkaa. Mieleen putkahti kuitenkin ajatus opetetusta mallista ”elä aja ohi onnettomuuspaikan varmistaaksesi, jotta kellään ei ole hätä”. Niko kurvasikin takaisin ja ajoi uudelleen ojassa olevasta autosta ohi, jolloin huomasi, että ovi oli raollaan (ei ollut 1.5 min aikasemmin) mutta autossa ei edelleenkään näkynyt ketään.

Eikun puhelua 112, auto turvallisesti bussipysäkille ja jalan kohti autoa. Autossa oli naissukupuolta edustava ihminen, joka liikkui ja kommunikoi. Oli puheiden mukaan kunnossa vaikka ääni murti ja niskassa oli pien tuntemus. Kelihän oli kesärenkailla tappava, joten myös kesävaatteille aika viileä. Niko ottikin kuskin omaan autoonsa odottamaan Pohjois-Karjalan pelastuslaitosta. Hätäkeskukseen meni samalla tieto, että ovat bussipysäkillä Nikon autossa, jotta tulisivat siihen taakse. Nikon jutellessa kuljettajan kanssa selvisi, että kuski oli tilannut työkaverin hinaamaan auton takaisin tielle. Tämähän ei lähtökohtaisesti ollut mahdollista, saati turvallista. ”Hinuri” saapuikin ennen ambulanssia paikalle ja suoraan pelipaikalle tien reunaan. Niko huusikin hänelle, että pois tieltä, ei ole turvallista eikä hinaus onnistu. Ennen kuin asiaan reagoitiin oli jo kolme autoa rinnan, onneksi ei sattunut mitään.

Ambulanssi saapui ja siihen tien reunaan sekin. Niko teki jälleen ehdotuksen, että peruuttaisivat hänen taakseen pysäkille. Olivat sitä mieltä, että siinä hyvä. Paloauto tulisi sitten heidän eteen tarkastamaan auton.

Tästä 2 min ja seuraava auto väisti ambulanssia ojaan, jolloin bussipysäkille siirto oli hyvä idea. Toinen suistuja saatiin tielle työntämällä ja paloauto saapui paikalle. Niko ja muut lähtivät jokainen omille teilleen, joten hommia jäi jatkamaan pelastuslaitos. Auto varmaankin säästyi tilanteesta suurinpiirtein ehjänä ja kuski jäi olosuhteisiin nähden hyviin käsiin. Niko kertoo, että itellekin tuli hyvä fiilis, kun ainakin luulee tehneensä oikein.

Tässä lisäksi häneltä listaus tarinan opetuksesta, jotka jokaisen kannattaa painaa mieleensä viimeistään nyt.

* ÄLÄ AJA MERKKAAMATTOMAN ONNETTOMUUSPAIKAN OHI.

* ILMOITA HÄTÄKESKUKSEEN OLIPA HENKILÖN TILANNE MIKÄ TAHANSA, VAIKKA PELKÄSTÄÄN VAKUUTUKSIEN TAKIA.

* VAIKKA AUTOSSA EI OLISI KETÄÄN NIIN SILTI SOITTO HÄKEEN. KÄYVÄT MERKKAAN JOTTEI KAIKKI SOITTELISI TURHAAN.

* ÄLÄ PELKÄÄ JOHTAA/NEUVOA ONNETTOMUUSTILANNETTA VAIKKA VIRANOMAISET ON PAIKALLA, ihmisiä nekin on.