Arkisto

Selaa aiempien vuosien Sankaritarinoita tai fiilistele Sankarigaalakuvilla.

Esa Leinonen

Tapahtumapaikka: Pääkaupunkiseutu Joka päivä

Kuljetusliike: Kuljetus Arto Järvimäki Oy

Sankari: Esa Leinonen

Esa on toiminut kuljetusalan esimerkillisenä ammattilaisena jo lähes kolmenvuosikymmenen ajan. Hän on omalla toiminnallaan ja liikennekäyttäytymisellään ollut ja on edelleenkin erinomainen esimerkki työntekijästä, joka tekee sankaritekoja joka päivä. Esa on kohdannut työuransa aikana tien päällä monia läheltä piti tilanteita sekä joutunut myös ajoittain auttajan roolin. Esan erinomaisesta liikennekäyttäytymisestä kertoo myös se, että ajettujen yli miljoonan kilometrin aikana hän ei ole saanut kertaakaan sakkoja. Ammattina Sankarin Esasta tekee hänen empaattinen ja aina muut huomioon ottava luonteensa sekä työssään että liikennekäyttäytymisessään, josta myös hänen työnantajansa on saanut lukuisia positiivisia palautteita asiakkailtaan ja muilta tielläliikkujilta. Empaattisuuden lisäksi Esa on äärimmäisen ylpeä omasta ammatistaan autonkuljettajana ja on näin erinomainen esimerkki meille kaikille. Hänen kaikessa toiminnassaan näkyy voimakas halu tehdä, auttaa ja osata aina vain paremmin. Hän haluaa olla esimerkillinen kuljettaja liikenteessä sekä kehittyä ja kehittää omaa ammattitaitoaan ja liikennekäyttäytymistään koko ajan, sillä hän on todellinen oman Ammattinsa Sankari.