Arkisto

Selaa aiempien vuosien Sankaritarinoita tai fiilistele Sankarigaalakuvilla.

Janne Kosonen

Tapahtumapaikka: Patalahti Jämsä 28.2.2012 n.klo 17

Kuljetusliike: Kuljetusliike Pynnönen

Sankari: Janne Kosonen

Ajoimme Tampereelta Jyväskylään päin. Patalahden huoltoaseman pihasta kääntyi auto Tamperetta kohti eikä huomannut Jyväskylän suunnasta tulevaa puoliperävaunullista rekkaa. Ajoin itse ensimmäistä vastaantulevaa autoa. Keli oli äärimmäisen liukas ja päivällä on satanut paljon lunta. Rekkakuski lähti väistämään eteensä tullutta henkilöäautoa oikelle pientaretta kohti, jossa kaide loppui juuri sillä kohdalla, joten hän pääsi tien sivuun. Rekka kaatui alle 100m:n matkalla ojaan kyljelleen. Lumi vaan pöllysi. Kuski ja auto selviytyi lähes vaurioitta. Järkytykseltäni en edes tajunnut pysähtyä paikalle. Tajusin kuitenkin, että kuski vältti pahan kolarin ajamalla rekan tieltä. Jos hän olisi ajanut eteen tullutta henkilöautoa päin, niin todennäköisesti molemmat olisivat paiskautuneet meidän autoa päin, jossa oli kyysissä takapenkillä kaksi lastani ja mieheni. Soitin illalla hätäkeskuseen ja ilmoitin nähneeni tapahtuman. Minuun ei sieltä otettu missään vaiheessa yhteyttä. Onneksi Iltalehti uutisoi asiasta nettisivuillaan ja sain sitä kautta selvitettyä kuka oli tämä sankarikuski, joka pelasti henkemme. Kävin lasteni kanssa kolmen päivän kuluttua kuskin kotona viemässä hänelle kukat ja lahjakortin henkemme pelastamisesta. Ohessa Iltalehden uutislinkki:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022815265166_uu.shtml